HSL vs. jalat?

Helsinki,joukkoliikenteen luvattu kaupunki. Kun viime syksynä muutin tähän kaupunkiin odotin innolla metron, ratikan ja bussien käyttöä. Kuinka helppoa ja halpaa! Jos myöhästyit aikaisemmasta toinen tulee melkein perässä maximissaan 5 minuutin päästä ja hinnatikin ovat niin alhaisia että voi ihan hyvillämielin kulkea kotimatkansa vaikka väärällä bussilla ja sitten hypätä ratikkaan. Nyt puoli vuotta täällä asuneena kuitenkin kiroan HSL taivaaseen kahdesta syystä.

Yksi jokin on aina vinossa, bussit liian ajoissa, metro täynnä ettei mahdu sisään ja myöhästyy töistä, ratikka luisii pois raiteilta ja joudut kävelemään. Noh nämäkin nyt vain ovat tätä valittamista totta kai metro on täynnä ruuhka- aikaan ja bussit ajoissa jos ei ole tiellä ruuhkia. Tämä toinen kirouksen aihe on kuitenkin ihan tosi. Tämä näin hyvin toimiva joukkoliikenne tekee laiskaksi! Ennen saatoin kulkea neljänkin kilometrin matkat pyörällä tai kävellen mukisematta, mutta nykyään laiskuus kuitenkin vie voiton. En eden kehtaa myöntää kuinka monta kertaa olen saattanut tulla ratikalla pyskälli josta joutuisin kävellä kotiin vain muutaman sata mertiä, mutta kävelyn sijaan olenkin odottanut neljä minuutttia ratikka joka vie minut melkeinpä oven eteen. Tosiaan tässä neljässä minutissahan olisin kävellyt kotiin jo.

Kirjoitukseni tarkoitus ei ole suinkaan saada ihmisiä olla käyttämättä näitä joukkoliikennevälineitä, joka saisi HSL nostamaan lippujensa hintaa sillä miski muuttaa hyvin toimivaa? Kyse onkin omasta itsekuristani ja siitä kuinka joinakin päivinä valitsenkin jäädä bussista yhtä pysäkkiä aikaisemmin ja kävellä kotiin- hienolla ilmalla tietenkin, kuka sitä nyt sateella edes haluaa kävellä? Voikin hyvin olla että oma tohottamiseni laiskuudesta on vain minun itse kehittämä ongelma tai aloittelijan moka. Olen tänne muuttaessani innostunut niin käyttämään busseja yms. että olen sen antanut laiskistaa itseni ja samlla yleiskuntonikin on tippunut melkeinpä nollaan. Ei ihmekkään, että kaupungeissa jotka ovat pyötäily- ystävällisiä ihmiset eivät mene työpäivänsä päätteeksi salille.

On kuitenkin todella huomioitavaa, että Helsingistäkin on muotoutumassa pyöräilykaupunki. On kuitenkin odotettavissa, että kohta pyöräily on pop ja todellaiset hipsterit kaivavat mummojensa varastoista vanhat nopsansa ja polkaisevat koreasti autojen seassa. Itse en edes uskaltaisi tuoda omaa Nopsa 22 retro pyörääni näkyville, silläpelkään että selkänikäännettyä se on jo kadonnut. Muruseni siis odottaa aina minua vanhassa kotikaupungissani sitä aikaa kun kerkeän tulla käymään ja yritän päästä uudesta pahasta tavastani eroon.

Haluankin kannustaa kaikkia painamaan bussissa STOP nappia muutamaa pysäkkiä aikaisemmin, sillä mikä muunkaan on mukavampi tapa aloittaa päivä kuin kävellä kauniissa Helsingissä aurinkoisena kevätaamuna?


Pearl//

PYÖRÄILIJÄN KAUPUNKI

Helsingistä on muodostumassa yhä enemmän pyöräily-ystävällisempi kaupunki. Pyöräilyyn kannustetaan ja uusia pyöräilyväyliä, kuten Baana, aukeaa keskusta-alueelle. Tämä on ihanaa, mutta asioita voitaisiin vielä muuttaa parempaan suuntaan. Berliinin pyöräily-ystävällisyys herätti minussa suurta mielenkiintoa. Miksei Helsingistäkin saisi yhtä suotuisaa kaupunkia pyöräilijöille!

Pyöräilijä kaupungissa

Berliinissä pyöräilystä on tehty todella miellyttävä tapa matkustaa kaupungin sisällä. Eikä pelkästään maaston ihanteellinen tasaisuus tee Berliinistä huippukaupunkia pyöräilijän näkökulmasta (ja onhan se muutenkin huippupaikka). Pyöräilijöitä huomioidaan myös omilla pyöräkaistoilla ja reittihakupalvelu löytyy netistä.

Berliini on pyöräilijäystävällinen kaupunki. Pyörät kuuluvat kaupunkikuvaan.

Helsingissä HSL:n reittihausta löytyy myös pyöräilyreitit ja pyöräkaistoja ilmestyy joka kesä lisää. Se on upeaa. Autojen seassa pyöräily on todella pelottavaa, eikä autoilijat suhtaudu pyöräilijöihin kovinkaan suopeasti. Toivon totisesti lisää pyöräkaistoja kaupunkiin. Esimerkiksi Hämeentien pyöräkaistan puolesta on osoitettu mieltä vuosia. Katsotaan milloin oma kaista saadaan.

Joukkoliikenne ja pyörät

Berliinissä huomiota on kiinnitetty myös pyöräilijöiden mahdollisuuteen matkustaa joukkoliikennevälineissä. Rataverkosto S-bahn kuljettaa lähes 10 000 menopelinsä kanssa matkustavaa pyöräilijää arkipäivisin. Sunnuntaisin luku on lähes kaksinkertainen. Ruuhka-aikoina ei tunneta  kieltoa ratayhteyksillä pyörän kuljettamiselle.

Helsingissä ja pääkaupunkiseudun lähijunissa pyöriä ei juuri näy. Eikä ihme: Pyörän kuljettaminen junassa on kiellettyä ruuhka-aikoina klo 7-9 ja 15-18. Ruuhka-ajan määritelmä on onneksi kaventunut. Vielä vuosi sitten ruuhka-ajaksi VR määritteli klo 14-19 välisen ajan, joka poissulki ainakin minun pyörällä liikkumista huomattavasti silloisten työaikojeni puitteissa. Tämä ruuhka-aikamääritelmä on sinänsä ymmärrettävä säädös, sillä pyörien kuljetustilat on minimaaliset.

Berliinissä junan vaunut on suunniteltu niin, että yhteen junaan on merkitty yhteensä 20-40 pyöräpaikkaa. Todellisuudessa pyöriä kuitenkin kuljetetaan jopa enemmän. Berliiniläiset suhtautuvat pyöräilijöihin ja junissa tilaa vieviin ylimääräisiinkin kulkuvälineisiin suopeasti. Ne ovat osa kaupungin elämää, eikä kukaan niistä valita. Kaupunkifillari blogissa kirjoitettiin Berliinissäkin käytettyjen Flex-junavaunujen puolesta. Käy kurkkaamassa juttu täältä.

Amsterdamissa kaikki pyöräilee. Pyörien säilytykseen
on kiinnitetty myös huomiota.

Suomessa uusimmissa FLIRT-junissa on flex-vaunuja, mutta vanhempiin juniin pyöriä on vaikea saada kyytiin. Jos ei siis tiedä millaisella junalla matkansa tulee taittamaan, on pyörän kanssa hankalaa liikkua.

Kummassakaan kaupungissa pyörää ei saa kuljettaa busseissa eikä raitiovaunuissa. Berliinin metrossa pyörän kuljetus on kielletty ruuhka-aikana, mutta berliiniläiset eivät tunnu ruuhka-aikana metrossa pyöränsä kanssa matkustavista piittaavan. Helsingin metrossa pyöränkuljetus on luvallista jos vaunussa on tilaa. Hyvä HSL!

Hinta ei saisi olla ongelma

Mutta kun se usein on...

Pyörän kuljetusmaksu on Berliinissä kuukausilippulaisille ilmaista. Pyörälle voi ostaa myös oman kausilipun, eikä kertakuljetuskaan maksa kuin euron. Helsingissä HSL:n alueella HSL:n lipulla matkustaville pyörän kuljetus on ilmaista. Se on hienoa! Hyvä HSL! VR:n lipulla matkustava maksaa kuitenkin pyörän kuljettamisesta 4,20e/matka. Pääkaupunkiseudun työmatkalaisista siis Keravalaiset saavat kuljettaa pyöränsä veloituksetta ruuhka-ajan ulkopuolella, mutta Järvenpäästä tai Hyvinkäältä junaan nousevat pyöräilijät pulittavat suolaisen hinnan kertamatkasta. Tämä ongelma ratkeaisi pyöräpaikkoja lisäämällä ja pyörämaksun kohtuullistamisella.

Berliinissä metroissa ei ole suotavaa kuljettaa pyörää
ruuhka-aikana. Helsingissä pyörä on tervetullut
jos vaunussa on tilaa.

Toki Suomessa pyöräilykausi on lyhyempi, kuin Berliinissä, jossa pyöräillä voi läpi vuoden, joten junissa pyöräpaikkojen käyttö ei olisi läpivuotista hommaa. Toisaalta oma pyöräilykauteni vuonna 2011 kesti huhtikuusta joulukuuhun, eli lähes 9 kk. Aika pitkä aika. Tekosyyt siis unholaan ja joukkoliikennevälineisiin lisää tilaa pyörille!

Voin siis todeta, että Helsingissä ollaan menossa parempaan suuntaan. Moni asia on jo hyvin. Pyöräilijöitä kannustetaan ja joukkoliikenteessäkin on pyritty huomioimaan kaksipyöräisellä liikkuvia. Silti asiat voisivat olla aina paremmin..

Nousen hetkeksi barrikaadeille huutamaan lisää...
… pyöräkaistoja Helsinkiin!
… pyöräpaikkoja joukkoliikennevälineisiin!
… suvautsevausuutta muilta liikenteessä kulkijoilta!


Kirjoittaja on kulttuurituotantoa opiskeleva Aija Korhonen, joka haluaisi pyöräillä enemmän.

Reppuselkäklaanin uusi jäsen

Reppuselkäiset ihmiset ovat epäkäytännöllisiä joukkoliikennevälineissä. He eivät ymmärrä ulottuvuuksiaan ja saattavat ajaa kanssamatkustajat tukaliin tilanteisiin. Reppuselät tönivät huomaamattaan, vievät kahden ihmisen verran matkustustilaa. Kuljen päivittäin useissa eri joukkoliikennevälineissä ja tämä jengi aiheuttaa minussa suurta ärtymystä.

Äitini Leila laukkuostoksilla.
Uusi reppu lähti tuolloinkin matkaan.

Osa ärsytyksestäni johtunee siitä, että äitini on osa reppuselkäisten klaania. Hän kantaa selässään valtavaa reppua, jossa raahaa joka päivä mukanaan kaikkea tarpeellista. Äitini mukaan reppu on laukkua käytännöllisempi, tilavampi ja parempi valinta selälle.

Olen itse kuulunut aina olkalaukkujengiin. Omistan kymmeniä laukkuja, jotka valitettavasti eivät sovellu nykyiseen arkeeni. Jotta pystyn yhdistämään erilaiset työprojektit, opiskelun ja niiden välillä sujuvan kulkemisen, tarvitsen mukaani joka päivä paljon tavaraa. Parhaimmassa tapauksessa mukanani kannan tietokonetta, vesipulloa, päivyriä, muistikirjaa, kansiota, eväitä, paria puhelinta, lompakkoa, avaimia, matkalukemista, jumppavaatteita... kaikkea tarpeellista siis.

Laukun näköinen reppuni ei ainoastaan
vedä sisäänsä liikuntavälineitä,
vaan myös toimii sellaisena. Kätevää

Selkäni alkoi valittaa iltaisin (no onpa kumma juttu edellistä listausta katsellessa), oikeastaan vain toinen puoli. En osaa kantaa laukkua kuin oikealla olalla. Ymmärsin tarvitsevani repun, jotta painolasti jakautuisi tasaisemmin koko selälle. Nielin tappioni ja tunnustin äidilleni repputarpeeni. Äiti oli ylpeä tyttärestään.

Reppuostokset eivät kuitenkaan sujuneet helposti. Kauppojen valikoimassa oli aina jotain vikaa. Reput näyttivät liikaa repuilta (voiko se olla ongelma? voi!). Olin jo luovuttanut, kunnes kesällä ratikassa kohtasin täydellisen yksilön. Se näytti laukulta, mutta olikin reppu. Rakkautta ensisilmäyksellä!

Olen käyttänyt ihanaa Marimekko-reppuani nyt neljä kuukautta. Rakkautemme kukkii edelleen. Kuljemme yhdessä joka paikkaan. Toisinaan se saa kaverikseen pienen olkalaukun tai kangaskassin, mutta useimmiten kuljemme ihan kaksin. Reppuni on toiminut jopa kahvakuulan korvikkeena työpaikkani aamujumpassa. Aikamoista!

Vaikka kuulunkin nyt reppuselkäisten klaaniin, otan repun aina selästäni noustessani joukkoliikennevälineeseen - ainakin ruuhka-aikana.

P.S. Äiti on aina oikeassa. Hän antoi myös luvan kuvansa julkaisuun.

Kirjoittaja on kulttuurituotannon opiskelija Aija Korhonen